- Reset + PDFPrint

"Viro vauhdittaa Suomen ja Ruotsin Nato-keskustelua", Helsongin Sanomat, 02.10.2013

02.10.2013

Kari Huhta


Tallinnassa pohdittiin seminaarissa, miten Suomi ja Ruotsi saataisiin Natoon.

Ruotsin ja Suomen Nato-keskustelua yritetään piiskata uuteen vauhtiin Virossa.

Tallinnassa sunnuntaina ja maanantaina pidetyssä seminaarissa ei jossiteltu. Puheenvuoroissa haettiin keinoja saada Ruotsi ja Suomi Natoon ja varoitettiin vaikeuksista Venäjän voimantunnon kasvaessa.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves sanoi HS:lle seminaarin päätyessä, ettei kyse ole kampanjoinnista vaan ajatusten vaihdosta.

"Meidän täytyy ajatella, mitä meidän alueellamme tapahtuu", sanoi Ilves, joka oli paikalla suuren osan seminaaria.

Viron puolustustutkimuskeskuksen järjestämään seminaariin osallistui muutama kymmenen asiantuntijaa enimmäkseen Virosta, Suomesta ja Ruotsista. Virallisena teemana oli edesmenneen ministeri Max Jakobsonin syntymän 90-vuotispäivä.

Puheiden suorasukaisuutta siivitti sääntö, ettei seminaarin puhujia saanut siteerata. Lennokkaimmaksi esitykseksi nousi heitto, jonka mukaan Ruotsi voisi vuokrata Natolle osan Gotlannin saaresta, koska sillä ei itsellään enää ole siellä puolustusta.

Erityistä huomiota keräsi presidentti Sauli Niinistön elokuussa esittämä näkemys, jonka mukaan Suomi istuu mukavasti aidalla Nato-jäsenyyden suhteen.

Suomea ja Ruotsia varoitettiin Naton pitkästä jäsenyysprosessista sekä siitä, että järjestö laajenee vain syvän rauhan aikana.

Kommenttien mukaan Viron liittymiselle Natoon 2004 oli "mahdollisuuden ikkuna", eikä sama välttämättä onnistuisi nyt.

Viron poliitikot eivät ole ennenkään mitenkään salanneet kannatustaan Suomen ja Ruotsin liittymiselle Natoon, mutta seminaari oli uusi avaus. Pohjoismainen osallistuja huomautti, että toisaalta Ruotsi ja Suomi jakoivat Virolle 90-luvulla neuvoja myös pyytämättä.

Ilves sanoi, että kyse ei ole Viron edun ajamisesta.

"Turvallinen Pohjois-Eurooppa on hyvin paljon koko Euroopan edun mukainen."

Virolaiset esitetään ajoittain "hulluina ja venäläisvastaisina", sanoi Ilves, joka muisti saaneensa arvostelua myös Suomesta.

Seminaarin järjestelyistä vastasi Suomen entinen Kabulin-lähettiläs Pauli Järvenpää, joka on nyt tutkijana Viron puolustustutkimuskeskuksessa.


Original article on the Helsingin Sanomat webpage.